
Yrityskumppanuuden avulla nuori oivaltaa, miten yhteiskunta toimii
Koululaisten pienoisyhteiskunta ja kansainvälisen kaupan peliareena eivät pyöri ilman oikeita yrityksiä. Talous ja nuoret TATin Yrityskylässä kuudes- ja yhdeksäsluokkalaiset oivaltavat oman roolinsa osana yhteiskuntaa. Tämän lisäksi Yrityskylässä tulee tutuksi yritysten rooli yhteiskunnallisina toimijoina. Pelillinen ympäristö ja elämyksellisyyttä vahvistavat fyysiset puitteet tarjoavat yrityksille aidosti vaikuttavan keinon osallistua siihen, mitä nuoret oppivat yhteiskunnan ja yritysten toiminnasta. Mutta miten yritykset solahtavat osaksi Yrityskylän oppimiskokonaisuutta käytännössä?
Yritykset ovat osa yhteisen taloutemme kiertokulkua
Yritysten merkitys osana yhteistä taloutta kirkastuu Yrityskylässä. Kutosten pyörittämässä Yrityskylässä jokaisella yrityksellä on tärkeä tehtävä pienoisyhteiskunnan palapelissä. Kuudesluokkalaisten pyörittämät yritykset käyvät kauppaa keskenään ja työntekijät saavat tekemästään työstä palkkaa, joka lähtee pienoisyhteiskunnassa kiertoon oppilaiden tehdessä ostoksia vapaa-ajallaan. Palkasta maksetaan luonnollisesti myös verot.
Yrityskylä Yläkoulussa ysiluokkalaiset myyvät ja tuottavat oikeiden yritysten tuotteita kansainvälisille markkinoille. Yllättävät tapahtumat maailmalla vaikuttavat raaka-aineiden ja kuljetusten hintoihin ja ysiluokkalaiset pääsevät luovimaan globaalin talouden kiemuroissa.
Yritykset ovat yhteisen, vastuullisen tulevaisuutemme rakentajia
Tiedämme, että nuoret kuluttajat tiedostavat vastuullisuuden merkityksen yritysten toiminnassa. Yrityskylässä lapset ja nuoret oivaltavat, että vastuullisuus ei ole irrallinen osa yritystoimintaa vaan edellytys menestykselle. Esimerkiksi Yrityskylä Yläkoulussa ysiluokkalaiset pohtivat keinoja, miten työntekijöiden työhyvinvointia kehitetään ja miten työntekijöitä osallistetaan päätöksentekoon.
Kuudesluokkalaisten Yrityskylässä 12-vuotiaat oppivat vuorovaikutustaitojen ja taloustaitojen lisäksi mm. siitä, mitä kaikkea päivittäisessä yritystoiminnassa tehdään, jotta ilmasto kuormittuisi mahdollisimman vähän. Yrityskylän kautta nuoret ymmärtävät, miksi yritysten on toimittava vastuullisesti, mikäli haluavat olla olemassa myös tulevaisuudessa.
Yritykset ovat hyvinvoivan ja osaavan työvoiman kasvattajia ja kehittäjiä
Yritykset tuovat Yrityskylän sisältöihin viimeisimmän tiedon työelämästä ja toimialan kehityksestä. Kuudennella luokalla työelämä voi ja saakin tuntua kaukaiselta. Innostavan ja käytännönläheisen tekemisen kautta nuori näkee yritykset muunakin kuin tuttuna brändinä koulumatkan varrella. Oikeat yritykset edustavat Yrityskylässä aina myös koko toimialaansa, jonka työmahdollisuudet tulevat tutuksi jo peruskoululaisille.
Yhdeksännellä luokalla ensimmäiset kesätyöt ja jatko-opinnot ovat jo kulman takana. Silloin onnistumisen kokemukset kansainvälisen yrityksen johtoryhmässä auttavat hahmottamaan myös omia vahvuuksia ja suuntaamaan katsetta tulevaisuuden valintoihin.
Syvällinen ja laaja kumppanuus mahdollistaa jatkuvan kehittämisen, varsinkin kun tavoite on yhteinen. Mikäli haluat tavoittaa tulevat työntekijänne ja olla mukana rakentamassa yhteistä tulevaisuutta, ole yhteydessä niin kerron lisää!
