
Suurin osa suomalaisista nuorista ajattelee, että yrittäjämäistä asennetta ja taitoja tarvitaan kaikessa työssä. Asenne työelämää kohtaan on valoisa – lähes 90 prosenttia nuorista on innostunut työelämään siirtymisestä. Nämä asiat selviävät tänään julkaistusta Valtion nuorisoneuvoston ja Nuorisotutkimusverkoston toteuttamasta Nuorisobarometri 2019 -tutkimuksesta.
Useampi kuin kolme neljästä nuoresta on sitä mieltä, että yrittäjyys yleistyy tulevaisuudessa. Tämä on selkeä viesti tulevaisuuden työelämästä – entistä useampi työllistää jatkossa itsensä yrittäjämäisesti, tai on ainakin henkisesti siihen valmiimpi kuin aiemmin. Tutkimme nuorten asenteita yrittäjyyteen myös Kun koulu loppuu – Nuorten tulevaisuusraportti 2018 -tutkimuksessamme. Lukiolaisista ja ammattiin opiskelevista nuorista reipas kolmannes ja yläkouluikäisistä lähes puolet ilmaisivat silloin halunsa perustaa yrityksen.
Erityisesti nyt koronaviruksen aiheuttamassa talouden epävarmassa tilassa on lohdullista kuulla, että nuorilla on vahva usko yrittäjyyteen ja työelämään.
Nuorisobarometri 2019 on toki toteutettu viime vuoden keväällä, jolloin koronavirus ei vielä ollut edes missään analyytikkojen skenaarioissa mukana. Yhteiskuntamme hyvinvointi rakentuu veronmaksajien varaan, ja yritykset ovat tässä hyvin suuressa roolissa. On siis elintärkeää, että nuorten joukossa on myös heitä, jotka haluavat lähteä yrittäjyyden polulle edes jossain vaiheessa työuraansa.
Nuoret haluavat yrittäjyyskasvatusta
Yrittäjyyskasvatusta on tehty kouluissa vuodesta 2004 lähtien. On ilahduttavaa nähdä, millaisiin tuloksiin 15 vuodessa on päästy. Nuorista lähes puolet on sitä mieltä, koulussa on saanut hyvät perustiedot yrittäjyydestä. Vuonna 2004 vain 35 prosenttia oli sitä mieltä. Asenne on muuttunut erityisesti opettajien keskuudessa. Yhä useampi opettaja ymmärtää, miksi yrittäjämäinen asenne, moninaiset työelämätaidot ja yrittäjyyteen kannustaminen ovat tärkeitä paitsi oppilaan tulevaisuuden mahdollisuuksien, myös koko Suomen tulevaisuuden kannalta.
Olemme yksi yrittäjyyskasvatusta tarjoavista tahoista, joka tukee kouluja niiden tehtävässään. Yrityskylämme täyttää tänä vuonna 10 vuotta, koulukiertueillamme olemme vieneet yrittäjyyden ilosanomaa ympäri Suomea, Kun koulu loppuu -sivustomme tarjoaa tietoa yrittäjyydestä nuorille ja Bisneskurssit-oppimateriaaleissamme harjoitetaan erilaisia yrittäjyydessä tarvittavia työelämätaitoja, viimeisimpänä julkaisuna Bisneskursseilta on tullut ammatillisen koulutuksen perustutkintoihin yrittäjyyskasvatuksen oppimateriaalit. Tänä vuonna tarjoamme myös nuorille kesätyömahdollisuutta yrittäjämäisesti Kesäyrittäjä-kampanjan kautta.
Tämän vuoden ajan kehitämme opettajille ja muille yrittäjyyskasvatusta tekeville tarkoitettua Tralla.fi-palvelua yhdessä Nuori Yrittäjyys ry:n kanssa. Tänään tuosta yrittäjyystaitojen työkalupakista on julkaistu täysin uusi versio. Tralla.fi on mielestäni erinomainen esimerkki siitä, millaisia tavoitteita voidaan asettaa ja saavuttaa yrittäjyyskasvatuksessa: yhdestä palvelusta löytyy usean eri toimijan hyväksi todettuja malleja, vinkkejä ja oppimateriaaleja. Alusta tarjoaa mahdollisuuden myös opettajille jakaa omia mallejaan eteenpäin. Yrittäjyyskasvatusta tehdäkseen ei tarvitse olla yrittäjyyden asiantuntija, sillä valmiita materiaaleja tarjoillaan kullekin ikätasolle sopivalla tavalla.
Jatkuva kouluttautuminen vs. oppiminen
Kenties kaikkein yllättävin tulos Nuorisobarometrissa oli se, etteivät nuoret pidä jatkuvaa kouluttautumista yhtä tärkeänä työelämässä pysymiseksi kuin ennen. Tulos on erikoinen, sillä työn murroksen myötä tulevaisuuden työelämä on ennakoitavissa aiempaa lyhyemmissä sykleissä. Uskomme TATissa, että nyt lukiossa opiskelevat nuoret työskentelevät elämänsä aikana keskimäärin 17 eri ammatissa ja tekevät 5 alanvaihtoa.
Olisiko jatkuvan kouluttautumisen korvannut sanapari jatkuva oppiminen? Nuorille läpi työuran jatkuva uuden oppiminen lienee osin jo itsestäänselvyys, eikä se aina edellytä formaalia kouluttautumista. Nopeasti muuttuva työelämä vaatii kuitenkin myös jatkuvaa kouluttautumista. Edelleen lähes 70 prosenttia nuorista piti myös jatkuvaa kouluttautumista olennaisena työelämässä pysymisessä.
Jatkuvaan oppimiseen tarvitaan hyvät oppimistaidot ja kriittistä ajattelua.
Nämä tulevaisuuden työelämätaidot voidaan nähdä myös olennaisina yrittäjyystaitoina, joita on syytä harjoitella jo koulussa. Tulevaisuuden työelämätaidot ovat tärkeitä meille jokaiselle työelämässä jo oleville ja sinne tuleville. Nämä taidot ovat osa meidän palveluitamme, jotta jokainen suomalainen nuori saisi parhaat mahdolliset lähtökohdat työelämään.
Kirjoittaja on yrittäjyyskasvatusta lapsuudenperheessään saanut toimitusjohtaja, joka haluaa, että jokainen nuori innostuu työelämästä.