
Keskiviikkona 16.3. julkaistiin tuoreen Nuorisobarometri-tutkimuksen (2021) tulokset. Tämän vuoden tutkimuksessa keskityttiin erityisesti kestävään kehityksen ja ilmaston teemoihin. Aiheen ajankohtaisuus ja tärkeys näkyy myös tutkimukseen osallistuneiden (1835) nuorten vastauksissa. Ympäristöasioissa nuoret luottavat tieteeseen ja tutkimukseen, haluavat toimia aktiivisesti ympäristön eteen ja kokevat aiheen muutenkin hyvin tärkeäksi. Nuorten viesti on selkeä – nykyihmisten sivistyneisyyden mittarina on se, millaisen maailman jätämme seuraaville sukupolville.
Nuorille tärkeät ympäristökysymykset heijastuvat myös heidän tulevaisuuden työelämäodotuksiinsa. TAT Nuorten tulevaisuusraportti 2021 -kyselytutkimuksesta (n=14 939) selvisi, että nuorille eri alojen ympäristöystävällisyydellä, vastuullisilla toimintatavoilla sekä mahdollisuudella toteuttaa itselleen tärkeitä asioita on merkitystä. TAT Nuorten tulevaisuusraporttien historiassa myös työtehtävien kiinnostavuus ohitti ensimmäisen kerran hyvän palkkauksen merkityksen. Nuoret näyttäisivät odottavan työelämältä enemmän kuin aiemmat sukupolvet – tai ainakin näkevät siinä moninaisempia merkityksiä.
Ilmastonmuutoksen torjuminen inspiroi myös yrittäjyyteen
Nuoret haluavat vaikuttaa ja edistää tärkeäksi katsomiaan asioita. Tarjolla on monia erilaisia keinoja, joista Nuorisobarometrinkin (2021) mukaan äänestäminen on suosituin – onneksi. Monet ovat löytäneet myös yrittäjyydestä väylän edistää tärkeiden arvojen toteutumista. TAT Nuorten tulevaisuusraportin (2021) tulosten mukaan 33 % nuorista voisi ajatella toimivansa yrittäjinä tulevaisuudessa. Se on huomattava joukko. Yhä useammat yritykset pyörittävät toimintaansa ympäristöarvot edellä, ja on yleisesti tiedossa, että yritykset ovat usein valtiollisia toimijoita tehokkaampia kehittämään ratkaisuja ilmastokriisiin torjumiseen.
Yritystoiminnassa vastuullinen liiketoiminta ja ympäristövastuullisuus eivät kuitenkaan ole vain ympäristöstä välittämistä ja velvollisuuksien hoitamista, vaan myös uudenlaisiin liiketoimintamahdollisuuksiin tarttumista. Esimerkiksi kiertotalous tarjoaa monenlaisia uusia liiketoimintamalleja, jotka löytyvät lukuisien kansainvälisestikin menestyneiden yritysten taustalta. Ympäristöasioista onkin tullut yhä tiiviimpi osa yrityselämää, ja tuntuisikin epäloogiselta, jos sama trendi ei koskettaisi myös yrittäjyyteen liittyvää koulutusta.
TATin Yrityskylään osallistuminen on yhteydessä ilmastoasenteisiin
Ympäristökasvatuksen ja yrittäjyyskasvatuksen tavoitteet ovat toki erilaiset, mutta eivät ne vastakkaisiakaan saisi enää tänä päivänä olla. Yrittäjyyskasvatuksen tavoitteena on vahvistaa yrittäjyyttä ja sen edellytyksiä yhteiskunnassa. Ympäristökasvatuksen tavoitteena taas on lisätä ympäristötietoutta, kestäviä toimintatapoja sekä vahvistaa luontosuhdetta. On perusteltua ajatella, että menestyvä, ajan hermoilla oleva yritys on ympäristötietoinen, soveltaa kestäviä toimintatapoja sekä omaa kunnioittavan suhteen luontoon.
Ympäristökasvatuksen ja yrittäjyyskasvatuksen yhdistäminen on prosessi, jossa kannattaa edetä askel kerrallaan. Esimerkiksi TATin toiminnassa ympäristönäkökulmat vahvistuivat erityisesti Sitran kanssa toteutetun yhteishankkeen seurauksena, jossa kiertotaloutta käsitteleviä materiaaleja tuotiin läpileikkaavasti kaikkiin TATin palveluihin. Tämä näkyy myös Yrityskylään osallistumisen vaikuttavuudessa: Yrityskylä Alakoulun ja Yläkoulun käyneistä 70 % oli sitä mieltä, että ilmastonmuutoksen torjuminen on jokaisen velvollisuus, kun vastaava luku ei Yrityskylään osallistuneiden keskuudessa oli 57 % (TAT Nuorten tulevaisuusraportti, 2021).
Yrittäjyysorientaatio ja ympäristötietoisuus nähdään valitettavan usein vastakkaisina
Sekä Nuorisobarometrin että TAT Nuorten tulevaisuusraportin tulokset nostavat kuitenkin esille huolta nuorten näkemysten ja tulevaisuuden odotusten eriytymisestä, mikä voi johtaa polarisaation vahvistumiseen myös ympäristöasioissa. Tätä kehitystä tulisi tietenkin välttää. Yrittäjyyskasvatus tarjoaa hyvän alustan tuoda eritavoin ajattelevia nuoria yhteen peilaamaan itselleen tärkeitä arvoja ja tulevaisuuden odotuksia yksilön, yritystoiminnan sekä yhteiskunnan näkökulmista. Ympäristökysymysten aiempaa vahvempi huomiointi yrittäjyyskasvatuksesta lisäisi todennäköisesti myös sen kiinnostavuutta yhä useamman nuoren silmissä – ja mikseipä myös toisin päin.
Yrittäjyysorientaatio ja ympäristötietoisuus hahmotetaan valitettavan usein vastakkaisina. Toisaalta on myös totta, että taloudellisten voittojen tavoittelu on liian usein tapahtunut luontoarvojen kustannuksella. Uskomme kuitenkin Talous ja nuoret TATissa, että tulevat sukupolvet osaavat tasapainottaa yritystoimintaa ja ympäristövastuullisuutta aiempaa kestävämmällä tavalla. Tätä ajatusta tukevat myös sekä Nuorisobarometrin että TAT Nuorten tulevaisuusraportin tulokset. Sitä paitsi ympäristökasvatuksen ja yrittäjyyskasvatuksen vastakkain asettaminen on eriyttävää. Ympäristökasvatuksen vahvempi huomiointi yrittäjyyskasvatuksessa on puolestaan eheyttävää.
TAT Nuorten tulevaisuusraportti 2022 -tulokset julkaistaan toukokuun 25. päivä

Lauri Vaara
Erityisasiantuntija, opettajankoulutus ja tutkimus