
Kysyimme nuorilta, millainen olisi heidän unelmiensa työpaikka. Vastausten pitäisi ravistaa työnantajat hereille:
”Unelmien työpaikalle ei todellakaan haluta liian kireitä ihmisiä, jotka ovat olevinaan liian hyviä työssään ja kaiken jo oppineita, koska aina voi oppia jotain uutta.”
”Työpaikalla pitää olla myös avoin, välitön ja rento työilmapiiri, jossa uudetkin työntekijät pääsevät piiriin mukaan, eikä mitään kamalaa hierarkiahommaa.”
”Kaikki myös auttaa kaikkia, kaikki juttelee kaikille, työpaikka on tasavertainen ja ketään ei jätetä pulaan.”
Lisäksi nuoret haluaisivat tehdä omien kykyjensä mukaisia töitä, välillä myös haastavampia, jotta tapahtuisi kehitystä. Sen sijaan pönötys ja tärkeily eivät nuoria kiinnosta. Niistä tulee heti pitkä miinus.
Syyllistymmekö työnantajakuvaviestinnässämme pönöttämiseen? Latelemmeko perä perään visiot, missiot, strategiat, liikevaihdot, organisaatiokaaviot, yrityskaupat, tuoteportfoliot, innovaatiot, henkilöstösuunnitelmat, maailmanvalloitukset ja toimitusjohtajan terveiset?
Työtehtäviä ja työilmapiiriä tyydymme kuvailemaan ainoastaan muutamalla adjektiivilla. Yritämme olla aikuisten oikeasti niin järkyttävän asiallisia, tärkeitä ja menestyksekkäitä. Sen seurauksena valitettavasti näyttäydymme nuorille tylsinä, jäykkinä, värittömänä, innottomina, mitäänsanomattomina, tasapaksuina, kliinisinä, massaan hukkuvina, pliisuina, ei-vähempää-vois-kiinnostaa-työnantajina.
Mikä meni vikaan? Vastaus: aito innostus puuttuu!
Mitäpä jos marssittaisitkin ammattinaisesi ja -miehesi framille? Ne omista työtehtävistään ylpeät ja innostuneet ihmiset. Suuret persoonat. Leppoisat työkaverit. Maakunnan hiljaisimmat, jotka puhuvat vain asiaa. Uratykit. Ura- ja ammattiesittelyvideot ovat tähän oivallinen keino.
Antamalla oikeiden tekijöiden kertoa omat tarinansa osoitat, että meidän bisneksessä tarvitaan ja arvostetaan monipuolista osaamista, erilaisia näkemyksiä ja kokemusta. Sokka irti! Miksi he valitsivat työnantajakseen juuri sinun firmasi? Miten he näkevät oman työnsä merkityksen? Mikä heitä motivoi työssä? Millainen työporukka on? Entäs pomot? Tähtihetket. Mokat. Unelmat. Älä silottele tarinaa liikaa, inhimillisyys ja samaistuttavuus tekevät työnantajasta kiinnostavan.
Tuo potentiaaliset tulevat työntekijäsi vierailulle yritykseesi, joko fyysisesti tai virtuaalisesti. Esittele tunnelmia ja tekemisen meininkiä siellä, missä työtä oikeasti tehdään. Näytä paikkoja, joissa teillä viihdytään, joihin kokoonnutaan porukalla kahville ja vaihdetaan kuulumisia. Fiilistele!
Meitä ihmisiä kiehtovat yhä edelleen tarinat, myös työnantajaviestinnässä. Nuotion äärestä on loppujen lopuksi ollut lyhyt matka sosiaaliseen mediaan.

Päivi Salminen-Kultanen
Kirjoittaja on työnantajakuvan ja nuorisoviestinnän kokenut ammattilainen, joka harrastaa juoksua ja poikiensa kuskaamista lätkätreeneihin.