
Olen kahdeksasluokkalainen Helsingin Suomalaisesta Yhteiskoulusta ja olin TET-harjoittelussa Talous ja nuoret TATin toimistolla. Olen kiinnostunut taloudesta ja yrittäjyydestä sekä teknologiasta ja avaruudesta.
Olin hakenut jo muutamaa TET-paikkaa esimerkiksi Eduskunnasta, URSA:sta, Helsingin Sanomilta ja Business Finlandilta, mutta korona, etätyöt sekä jotkut remontit olivat olleet esteenä. Kun löysin netistä TATin ja huomasin, että he hakivat TET-työskentelijöitä, päätin hakea ja sain paikan.
Suoritin toimistolla monenmoisia työtehtäviä. Alkuviikolla analysoin TAT.fi -nettisivuja ja etsin sieltä asioita, joita voisi parantaa. Löysin muutaman virheen tai epäjärkevän yksityiskohdan. Tutustuin myös Taloussankari –peliin ja Duunikoutsin sisältöihin. Minusta molempien visuaalinen puoli oli korkealaatuista, mutta Taloussankarista löytyi hieman parannettavaa sisällön suhteen. Duunikoutsi oli erittäin hyvä ja se sisälsi kaikki tärkeimmät tiedot, mutta sen suurin ongelma olivat arvostelut play-kaupassa. Melkein kaikki arvostelut olivat trollien laittamia
Seuraavana päivänä osallistuin TATsiin, koko henkilöstön yhteiseen kokoukseen, jossa pääsin esittelemään itseni TATin henkilökunnalle. Haastattelin toimitusjohtaja Jenniä sekä viestinnän asiantuntija Tyttiä heidän uratarinoistaan. Keskiviikkona olin päivän Helsinki-Vantaan Yrityskylässä, jossa opastin kuudesluokkalaisia Nordean ja Kuntarahoituksen pisteissä. Yrityskylässä tuli käveltyä edestakaisin melko paljon ja puhelimeni kertoi oman askelmääräni olleen hieman alle 20 000.
Seuraavana päivänä osallistuin TATsiin, henkilöstön yhteiseen kokoukseen, jossa pääsin esittelemään itseni koko TATin henkilökunnalle. Haastattelin toimitusjohtaja Jenniä sekä viestinnän asiantuntija Tyttiä heidän uratarinoistaan.
Osallistuin torstaina koulu- ja tukipalveluiden tiimipäiville ja kuuntelin luentoa lukio-opetuksesta ja ammatillisesta perustutkinnosta. Olin mukana ideoimassa viidennen luokan yrittäjyyssisältöä. TAT oli tilannut Nuori 2022-messuille ja Taitaja2022-tapahtumaan 1000 karkkipussia ja pääsin paketoimaan niitä. Lisäksi käänsin vielä TATin palvelupolun englannin kielelle.
Viikon pituinen TET-jakso TATin toimistolla oli mukava ja erittäin opettavainen kokemus, jonka aikana opin ymmärtämään TATin kaltaisten laaja-alaisten organisaatioiden toimintaa toimisto- ja viestintätasolla. Koko TATin tiimi oli erittäin mukava ja se teki kokemuksestani hyvin miellyttävän. Parhaat osat TET-jaksoa olivat monipuoliset työtehtävät, nostalgiset kokemukset Yrityskylästä, palveluiden analysoinnit sekä ruoka, joka oli selvästi kouluruokaa parempaa. Kokemus oli siis erittäin miellyttävä ja voisin suositella sitä oikeastaan kaikille, joita kiinnostaa talous, työelämä, yrittäjyys tai ihan vaan toimistotyö.

Marcus Anttila
Kirjoittaja on kahdeksasluokkalainen, joka on kiinnostunut taloudesta, yrittäjyydestä, teknologiasta ja avaruudesta.