/ Blogi

Tee-se-itse aurinkopaneeli, saippua käytetystä ruokaöljystä, safkaa roskiin heitettävästä ruoasta…

Osta, käytä, heitä roskiin – kuulostaako tutulta? Kiertotalousfestareilla tehtiin toisin.

Osta, käytä, heitä roskiin – kuulostaako tutulta? Kiertotalousfestareilla tehtiin toisin.

Kaikelle vanhalle tavaralle löytyy uusi käyttötarkoitus. Tämä tuli selväksi keskustakirjasto Oodissa järjestetyssä We want future! -tapahtumassa. Festareilla nuoret vierailijat kehittivät ja testasivat kiertotalouden keksintöjä ja pohtivat, kuinka niitä voisi soveltaa omaan arkeen. Kiertotaloudessa tuotteiden materiaalit pysyvät käytössä mahdollisimman pitkään eli niitä uusiokäytetään. Tällöin tarvittavien uusien raaka-aineiden määrä sekä siten ympäristön rasitus ovat vähäisempiä.

TAT pystytti festareille kuvauspisteen, jolla nuoret pohtivat tapoja hyödyntää kiertotalouden periaatteita omassa arjessaan. Idea kirjoitettiin liitutaululle, jonka kanssa otetun kuvan sai tapahtuman jälkeen muistoksi. Ajatuksia nousi esille muun muassa ruokahävikin vähentämisestä ja vaatelainaamojen testaamisesta.

Kuva: Miia Sailama


TATin nuoret kesätyöntekijät toimivat pisteellä avustajina käytettyään edellispäivän kiertotalouden periaatteisiin tutustumiseen. ”Tiesin aiemmin joten kuten, mitä kiertotalous tarkoittaa. Olin kuullut siitä koulussa ja netin kautta”, kertoo Aleksanteri Perkiö, 15. ”Nyt tiedän, että kiertotalous ei ole sama asia kuin kierrätystalous. Kiertotalous tähtää siihen, ettei edes kierrätettävää jätettä tulisi yhtään.” Myös Salli Seppälä, 15, ja Frida Leppävuori, 14, olivat kuulleet termiä käytettävän. ”Nyt tiedän perusteellisemmin, mitä kiertotalous on”, Salli kertoo.

Kiertotalouden mahdollisuudet ja nykyisten tapojemme tuhlailevuus oli yllättänyt nuoria. ”Yllätyin siitä, miten paljon hukkaa esimerkiksi autoiluun sisältyy. En ollut ajatellut sitä aikaa, minkä autot ovat päivittäin käyttämättömänä. Pysäköitynä olevat autot hukkaavat tilaa, jos esimerkiksi parkkipaikkojen tilalle voisi rakentaa asuntoja tai istuttaa puita”, Frida kuvailee.

”Olen oppinut, että kiertotaloudella voidaan oikeasti ratkaista ongelmia, kuten resurssipula. Ihan kaikki voi oikeasti kiertää”, Salli toteaa.

Kuvauksissa avustamisen ja tapahtuman mainostamisen ohella kesätyöntekijät ehtivät vierailla festarin muilla pisteillä. ”Kävin workshopissa, jossa tehtiin saippuaa käytetystä ruokaöljystä. En ollut tiennyt tai miettinyt, että käytetystä ruokaöljystä voisi tehdä saippuaa. Hienoa, että tällainen tekniikka on kehitetty”, Salli kertoo. ”Yhdellä pisteellä sai tehdä oman aurinkopaneelin, jolla ladata esimerkiksi puhelinta. En ajatellut aiemmin, että aurinkopaneeleita voi käyttää niin monipuolisesti”, Frida toteaa.

We want future! -festari oli Finlandia-talolla pidetyn Maailman kiertotalousfoorumin sivutapahtuma. Päätapahtuman osallistujat olivat liike-elämän ja politiikan vaikuttajia, kun taas sivutapahtumassa nuoret pääsivät keskiöön. Oodin vilske osoitti, että kiertotalouden edistäminen ei ole vain aikuisten puuhaa. Nuoret tunnistivat monia keinoja kiertotalouden periaatteiden hyödyntämiseen omassa arjessa.

”Yritän vähentää syntyvää jätettä esimerkiksi ruoassa. Olen käynyt kirppareilla ja ostaessani harkitsen, tarvitsenko tavaraa oikeasti. Pyrin jatkamaan tätä”, Salli listaa. Frida mainitsee, että kirppareiden lisäksi käyttämättömiä vaatteita ostaessa voi ottaa ympäristön huomioon. ”Jos ostan uusia vaatteita, pidän huolta, että ne ovat laadukkaita. Silloin ne kestävät eikä niitä tarvitse heti heittää pois”, Frida sanoo.

Aleksanteri aikoo keskittyä tuotteiden alkuperän huomiointiin. ”Yritän jatkossa suosia enemmän kotimaisia tuotteita. Niillä on useimmiten pienempi hiilijalanjälki, koska niitä ei tarvitse rahdata kaukaa. Lisäksi kotimaiset tuotteet tukevat Suomen taloutta enemmän”, hän selventää. Aleksanterin asettamaan tavoitteeseen sopii esimerkiksi helsinkiläisten opiskelijanuorten perustama Härtelö, jonka kanssa TAT teki yhteistyötä festareilla. Kuvauksiin osallistuneet vierailijat palkittiin härkäpapujäätelöllä, jota Härtelö valmistaa kotimaisista härkäpavuista ja rypsiöljystä. ”Härtelö oli hyvää. Ostaisin, jos siihen törmään uudelleen”, Aleksanteri päättää.

Lue lisää kiertotaloudesta.

Lue lisää We want future! -festarista.

Tutustu Härtelöön.

Ella Okko

Kirjoittaja on lukiolainen, jonka haave on taata jokaiselle nuorelle luottamus omiin taitoihin. Merkityksellistä ja motivoivaa työtä tulee uskaltaa hakea iästä tai statuksesta riippumatta.