
Olin keväällä 2021 jäänyt opintovapaalle, jonka aikana olin päättänyt keskittyä opiskeluun ja suorittaa YAMK-tutkinnon johtamisen koulutusohjelmassa. Salaa pohdin, että jos eteeni tulisi aivan timanttinen työpaikka, aikoisin siihen hakea. Näin sitten kävikin, kun Talous ja nuoret TATissa avautui nuorten työelämäasiantuntijan työ, johon suureksi ilokseni tulin valituksi.
Tulin TATin matkaan mielenkiintoisessa ajankohdassa. TATissa oli juuri tehty kattava organisaatiouudistus sekä lanseerattu kaikki palvelumme yhdistävä palvelupolku. Lisäksi elettiin vuodessa sitä hetkeä, kun yrityksissä katsottiin kohti ensi kesää ja kesätöitä. Työnkuvani työelämäasiantuntija koskettaa läpileikkaavasti kaikkia TATin palveluita, joten koen, että sain tehdä syväsukelluksen TATin ytimeen ja palveluihin.
Erityisopettajana ja erityistä tukea tarvitsevien nuorten työelämää edistävän Tekijätori-hankkeen projektijohtajuuden kautta olin päässyt jo aiemmin kosketuksiin TATin palveluiden kanssa. Monipuolinen TET-paikkojen ja työnhaun etsimiseen ja suunnitteluun tarkoitettu Duunikoutsi-sovellus löytyy nykyään omasta sekä monien entisten oppilaitteni puhelimista. Lisäksi upea Maailman Suurin etäTET oli somessa seurannassani jo sen ensimmäisenä toteutusvuonna syksyllä 2021.
TATin palvelupolku-uudistus kokoaa palvelut johdonmukaiseksi palvelukokonaisuudeksi, jossa lapset ja nuoret oppivat ikätasoon nähden sopivassa suhteessa työelämätaidoista, taloudesta ja yrittäjyydestä. TATin tavoiteena onkin, että jokainen nuori innostuu työelämästä, hallitsee omaa talouttaan ja tahtoo toimia yritteliäänä yhteiskunnan jäsenenä. Opettajataustalla olen tutustunut TATin palveluihin innostuneena. Ratkaisukeskeinen ja konstruktiivinen lähestymistapa rakentaa teemojen mukaista osaamista vuosiluokka kerrallaan.
Opettajia ajatellen talous, yrittäjyys ja työelämätaitojen opettaminen perusopetuksessa tai toisen asteen opinnoissa ei voisi olla helpompaa valmiiksi suunniteltujen oppimiskokonaisuuksien, materiaalien ja niiden käyttökoulutuksien avulla.
Oppilaille ja opiskelijoille palvelupolku mahdollistaa yhdenvertaisemmat mahdollisuudet työelämää, opiskelua ja työuraa kohden. Palveluissa nuori nähdään toimeliaana ja yritteliäänä toimijana, joka tunnistaa pala kerrallaan omaa osaamistaan ja vahvuuksiaan tehtävien, pelien, kurssien ja konkreettisten kokemusten myötä. TATin palvelupolku vakuuttaa sekä monipuolisuudellaan että vaikuttavuudellaan. Toiminta ja palvelut tavoittavatkin yli 80 % nuoria eri ikäluokista. Jo pitkään toimineet TATin Yrityskylät alakoulu ja yläkoulu saavat vuosittain lähes satatuhatta lasta ja nuorta vieraakseen.
Kesällä 2021 sain olla vastaamassa pandemian aikaisten kesätyöhaasteiden ratkomisesta. Aiemmassa työssäni projektijohtajana Tekijätori työelämähankkeessa olimme luomassa etäkesätyön mallia nuorten työllistämiseen. Mallin tarkoituksena oli luoda työnantajille ja yrityksille helppo tapa työllistää nuoria kahden viikon kesätyöjaksoille etätyöhön kaupunkien ja kuntien tarjoamilla kesäseteillä. Malli luotiin hyödyntämällä TATin kokemuksia etäTETistä ja Duunikousi-sovellusta. Lisäksi kuuntelimme muiden toimijoiden ja yritysten tarpeita.
Etäkesätyön malli on juuri päivitetty kesää 2022 varten. Se on edelleen yrityksille houkutteleva ja helppo ns. avaimet käteen -malli, joka sisältää kaiken työilmoituksesta työtehtäviin ja palautekeskusteluun. TATin Duunikoutsi-sovellus on etäkesätyön mallissa keskeisessä asemassa mm. perehdytyksessä, jossa työnantaja voi ohjata perehdytyksen ohella nuorta selvittämään sovelluksen avulla omia vahvuuksiaan, joita voisi hyödyntää kesätyötehtävien suunnittelussa ja suorittamisessa. Etäkesätyön malli on suunniteltu erityisesti työnantajia ja yrityksiä ajatellen, mutta palvelu tulisi saattaa myös opettajien, oppilaanohjaajien, huoltajien ja kaikkien niiden aikuisten tietoon, jotka ovat ohjaamassa nuoria kohti kesätyötä.
Vaikka EK:n kesätyökyselyn perusteella kesäksi 2022 kesätyöpaikkojen määrä on nousussa, mahdollistaa etäkesätyön malli osallistumisen kesätyöhön pitkänkin matkan päästä, huolimatta nuoren asuinpaikasta ja mahdollisuudesta liikkua työpaikalle. Kaiken lisäksi etäkesätyö yhdenvertaistaa työelämää mahdollistaen kesätyön tekemisen myös sellaisille henkilöille, joilla olisi haastavaa liikkua työpaikalle esimerkiksi fyysisen vamman vuoksi.
Työni nuorten työelämäasiantuntijana on vasta alussa. Tälle vuodelle on suunnitteilla hienoja projekteja, joiden toteutuksessa saan olla mukana. Työelämäasiantuntijan työkuva on laaja, monipuolinen ja sopivasti haastava. Oma supervoimani on ihmiset. Mikä olisikaan parempi työ valjastaa oma supervoimansa hyötykäyttöön kuin nuorten työelämäasiantuntijan tehtävät. Nähdään töissä!
