
Kuuntelin yhden valtakunnan päämedian podcastia, jossa puitiin BlackLivesMatter -liikettä ja asiaan reagoimista Suomessa. Podcastin toimittajan arvion mukaan Suomella menee aika hyvin, koska hänestä täällä ei ole yhtä paljon rasismia kuin Yhdysvalloissa. Tämä tuntuu olevan suhteellisen yleinen ajattelutapa, muttei erityisen kestävä. Kun osa väestöstä ei saa yhdenvertaista kohtelua ja yhdenvertaisia mahdollisuuksia, asiaa ei kannata jäädä vaan hymistelemään, etenkin kun tilanne näyttäytyy yhteiskunnan rakenteissakin, kuten esimerkiksi koulutuksessa.
Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto julkaisi 9.6.2020 selvityksen afrikkalaistaustaisten kokemasta syrjinnästä Suomessa. Sen mukaan valtaosa vastanneista kokee rasismia julkisten paikkojen lisäksi myös esimerkiksi työpaikoilla, sinne hakeutuessa sekä koulutuksessa. Selvityksessä tulee esille myös syrjintä oppilaanohjauksessa ja ohjatessa suomea hyvin puhuvia lapsia S2-opintoihin. Kyse on siitä, että mahdollisuudet toimia tässä yhteiskunnassa eivät ole kaikille yhtä hyvät eikä asiaa aina tiedosteta. Tällaista yhteiskunnan instituutioissa piilevää rasismia kutsutaan rakenteelliseksi rasismiksi, ja sen yleisyydestä eri vähemmistöille on viime vuosilta muitakin tutkimuksia. Mitä asialle voi sitten tehdä esimerkiksi oppimiskokonaisuuksien suunnittelussa? Alla on muutamia vinkkejä.
1. Ole tietoinen omista asenteistasi
Kukaan ei ole ennakkoluuloista ja -oletuksista vapaa. Siksi on tärkeää tiedostaa omat arvot ja asenteet. Mikä on sinun käsityksesi esimerkiksi hyvästä elämästä, suomalaisuudesta tai hyvästä oppilaasta? Mistä nämä käsitykset ovat syntyneet? Itsereflektio liittyy myös antirasismiin, joka tarkoittaa aktiivisia tekoja rasismia vastaan. Se lähtee ajatuksesta, että rasismia on olemassa meissä kaikissa, ja että omista rasistisista asenteista on hyvä olla tietoinen, jotta niille voi tehdä jotakin. Rasismi kohdistuu hyvin moniin vähemmistöihin, ja myös esimerkiksi romanien ja saamelaisten kohtelun tarkastelu on tärkeää.
2. Perehdy asioihin
Kun huomaa, ettei asioista tiedä tarpeeksi, niihin kannattaa perehtyä. Hyvä paikka on tutustua esimerkiksi Ruskeat tytöt -median Kaikkien koulu -podcastiin ja Ruskeat tytöt -median listaan 9 keinoa olla hyvä valkoinen liittolainen. On myös hyvä muistaa, ettei asia ei ole ajankohtainen vain nyt sen trendatessa somessa ja uutisissa, vaan aina. Tällä viikolla, syksyllä, ensi vuonna. Aina voi oppia lisää ja kuunnella lisää. Välillä saatamme ymmärtää väärin, mutta siitäkin voi oppia. Keskeistä on kiinnostus ymmärtää.
3. Mieti tilanteita, joissa olet itse ollut vähemmistössä tai kokenut, ettet ole ihan sulautunut muottiin
Emme voi ehkä täysin ymmärtää eri ihmisten kokemuksia, mutta samaistumispintaa voi etsiä esimerkiksi pohtimalla tilanteita, joissa emme ole itse sopineet johonkin muottiin. Miltä se on tuntunut? Mitä jos sellaista kokee jatkuvasti? Kyse ei ole siitä, ettei vain kannata välittää.
4. Älä tee oletuksia ihmistä esimerkiksi ulkonäön perusteella
Miltä tuntuisi, jos olisit asunut jossakin kenties koko ikäsi ja sinulle alettaisiin puhua englantia tai kehuttaisiin hyvää suomen kielen osaamistasi? Tai vaikkapa hyvää matematiikan osaamistasi perusteltaisiin syntyperälläsi. Vaikka tarkoitusperä olisikin hyväntahtoinen, se tuskin tuntuisi miellyttävältä. Jos hyväntahtoiset kommentit viestittävät, ettei kuulu joukkoon, ne eivät ilahduta vaan satuttavat. Tutkimusten mukaan niillä voi olla vaikutuksia myös mielenterveyteen.
On tärkeää antaa kaikkien kertoa omasta itsestään asioita, joita itse haluaa. Erityisen tärkeää tämä on lapsille ja nuorille, jotka vasta muodostavat identiteettiään. Ihmisen laittaminen esimerkiksi maahanmuuttajaoppilaan lokeroon saattaa kaventaa identiteettiä. Tavalla, jolla oppilaasta puhutaan koulussa, on tärkeä vaikeutus identiteettiin. Helsingin Yliopiston Saija Benjaminin sitaatti avaa asiaa:
”Termi maahanmuuttajataustainen oppilas tulisi ottaa kokonaan pois käytöstä. Jos tunnetaan tarvetta luokitella oppilaita heidän synnyinpaikkansa mukaan, voidaan puhua vaikka toisen polven suomalaisista. Parasta olisi puhua meistä suomalaisista, meistä kuusbeeläisistä ym. Näillä oppilailla on oikeus tuntea itsensä yhdeksi meistä. ”
Oppilaiden ei myöskään tulisi joutua asemaan, jossa he joutuvat toimimaan oman oletetun kulttuurinsa asiantuntijoina, koska tällöin oppilaat nähdään toiseuttamisen kautta: ensisijassa kulttuurinsa edustajina eikä ainutlaatuisina yksilöinä.
5. Mieti keiden tarinaa kerrot ja ketkä voivat samaistua siihen
Tutkimusten mukaan ihminen oppii paremmin, jos hän pystyy samaistumaan oppimaansa. Kuitenkin oppikirjojen ja muun opetusmateriaalin kuvasto, esimerkit ja tehtävänannot ovat varsin valkoisia, heteronormatiivisia ja keskiluokkaisia. Sama näkyy mainoksissa, jotka itsessään vaikuttavat vahvasti ihmisten mielikuviin ja ympäröivään kulttuuriin. Jasmina Amzilin artikkelissa Mainos, mainos, kuvastin tuodaan esille, miten valkoista mainoskasvoa voidaan kyllä toistuvasti ehdottaa käytettäväksi mainoksessa, mutta erilaisten vähemmistöjen esittämistä täytyy perustella paljon enemmän. On myös tärkeää miettiä, missä rooleissa eri materiaaleissa esimerkiksi rodullistetut esitetään: ovatko he lähtökohtaisesti maahanmuuttajia, korostetusti suomalaisia vai ihan vaan omia itseään ilman että esimerkiksi etninen tausta olisi määrittävä tekijä.
Opetuksessa opettajat voivat tiedostaa oppimateriaalin ja vallitsevan yhteiskunnan normeja ja ottaa ne puheeksi. Myös opettajien sanat ja käytetyt esimerkit luovat käsityksiä todellisuudesta, joten kouluissa annettavissa esimerkeissä on hyvä näkyä moninaisuus ja esimerkiksi kulttuuri- ja sukupuolisensitiivisyys. Esimerkkejä voi antaa muualtakin kuin länsimaista. Lisäksi eri oppilaiden erilainen lähtötaso aiheeseen on hyvä huomioida pohjistamalla aihetta, koska kaikkien kokemuspiiri ei ole sama.
6. Luo turvallinen tila ja tunnelma
Harrastustoiminnassa joudutaan pohtimaan, kuinka ihmiset saadaan paikalle vapaaehtoisesti. Koulussa on eri tilanne. Jos osallistuminen on paikalle saapumista, niin sen ohella on tärkeää miettiä, mikä edistää kuulumista joukkoon. Meillä kaikilla on perustarpeena kuulua joukkoon ja tuntea itsemme hyväksytyksi. Laura-Maria Sinisalo ja Lilja Kaijaluoto tuovat Opetushallituksen artikkelissaan esille sen, että oppilaan identiteetin ja itsetunnon vaaliminen on koulussa tärkeää ja tapahtuu lähinnä hyväksytyksi tulemisen kautta.
Paljossa on kyse sosiaalisesta turvallisuuden tunteesta, jolloin on tärkeää miettiä esimerkiksi ryhmädynamiikkaa: kuka saa äänensä kuuluviin, kuka ei, kuka on omasta halustaan hiljaa ja miksi. Tai kuinka päätöksiä tehdään: millä tavalla oppilaat voivat opetella koulun kautta päätöksentekoa ja omien mielipiteiden esiintuomista. Tai miten huomioidaan esimerkiksi mahdollisuus rukoilla tai olla syömättä sianlihaa. Näitäkään asioita ei tarvitse tehdä olettamuksien kautta vaan asioina, joita voi halutessaan hyödyntää tuomatta esiin omaa uskontoaan tai muuta asiaan kuuluvaa sen kummemmin.
Kyse on ennen kaikkea yhteiskunnassa vallitsevien normien tunnistamisesta.
Tunnistamalla rodullistamiseen liittyviä normeja ja ennakkoluuloja, voi samalla oppia tunnistamaan myös muita normeja, jotka liittyvät esimerkiksi seksuaaliseen ja sukupuoli-identiteettiin tai esimerkiksi käsitykseen tavallisesta sosioekonomisesta tasosta. Asiat eivät siis ole joko-tai vaan sekä-että. Voimme kehittää yhteiskuntaa sellaiseksi, että eri ihmisillä on ihan oikeasti yhdenvertaiset mahdollisuudet esimerkiksi opiskella, tehdä töitä ja pärjätä talousasioiden hoitamisessa. Asiat eivät ratkea heti, mutta jostakin pitää aloittaa.