
Kannattaako osa-aikainen yrittäminen?
Turkulainen Matias Vesma tuli mukaan kesäyrittäjäohjelmaan ja perusti toiminimen, jonka kautta tekee nyt pienikokoisia muuttoja ja kuljetuksia asiakkailleen Turun seudulla. Kesän ajan Matias työskentelee yritystoiminnan ohessa henkilökohtaisena avustajana ja syksyllä edessä on vielä lukion viimeistely. Vaikka tehtävää ja vastuita on paljon, on Matias kokenut eri roolien yhdistelyn toistaiseksi vaivattomaksi. Työajat määrittelevät yrittämiseen käytettävää aikaa, mutta yrittäjyyden joustavuuden ansiosta tehtävien yhdistäminen on helppoa.
Eniten aikaa kuluu liikeidean hiomiseen ja myynti-ilmoituksen suunnitteluun, mutta niitä voi helposti tehdä joustavalla aikataululla.
Matias Vesma
Osa-aikainen yrittäminen työn tai opintojen ohessa onkin loistava vaihtoehto kesäyrittäjälle tai esimerkiksi yrittäjyyden kokeilemiseen. Yrittäminen kasvattaa monenlaista osaamista, jota ei palkkatyössä välttämättä kerry. Lisäksi yrittäjätausta on arvokas tekijä ansioluettelossa ja tulevaisuuden työnhaussa. Muita yrittämisen etuja ovat muun muassa mahdollisuus vaikuttaa omiin työaikoihin, työmäärään ja tulotasoon. Myös Matias nosti osa-aikaisen yrittämisen eduiksi nämä tekijät yhdessä yrittämisen joustavuuden kanssa.
Yrittämisen jatkuvuuden kannalta on tärkeää tunnistaa myös sen mahdollisia haasteita. Matiaksen mukaan työnteon ja yrittäjyyden yhdistäminen on yritystoiminnan alkuvaiheessa ollut helppoa, mutta on tärkeää huomioida, että tilanne voi muuttua liiketoiminnan kasvaessa. Haasteeksi voi muodostua esimerkiksi työn ja yrittämisen aikatauluttaminen yrityksen jatkuvasti kasvaessa. Osa-aikaisille yrittäjille Matias suositteleekin ajankäytön huolellista suunnittelua, jolloin aikaa jää kaikelle, myös vapaa-ajalle.
Osa-aikainen yrittäminen on loistava tapa tutustua yrittäjyyteen turvallisesti omien resurssien puitteissa. Se tarjoaa vapautta ja joustavuutta, jollaisia palkkatyö harvoin mahdollistaa. Osa-aikainen yrittäminen voi olla tie täysipäiväiseen yrittämiseen, mutta kuten Matiaksen tapauksessa, voi yrittäminen olla myös vain yksi osa tulonhankintaa palkkatulon ohella vailla tavoitetta täysipäiväisestä yrittäjyydestä. Jotta yrittäminen töiden tai opintojen ohessa onnistuu, on yrittäjän tärkeää suunnitella omaa ajankäyttöään. Kesäyrittäjäohjelma tarjoaakin nuorille yrittäjille eväät myös yritystoiminnan jatkamiseen opintojen tai töiden rinnalla.