/ Blogi

Maailman suurin etäTET tarjoaa mahdollisuuden oman potentiaalin tunnistamiseen

Nuorten sijoittuminen työelämään edellyttää laadukasta, monipuolista ja kannustavaa opiskelumaailmaa, sekä jatkuvaa yhteyttä työelämän puolelle.

Nuorten sijoittuminen työelämään edellyttää laadukasta, monipuolista ja kannustavaa opiskelumaailmaa, sekä jatkuvaa yhteyttä työelämän puolelle. Monipuolinen tieto nopeuttaa siirtymisiä koulutusasteilta toisille, auttaa perusteltujen koulutusvalintojen tekemistä ja vähentää opintojen keskeyttämistä. Innostavat ensikosketukset työelämään helpottavat sekä omien kiinnostuksen kohteiden että osaamisen tunnistamista.

Julkisuudessa keskustellaan työelämän pirstoutumisesta ja nuorten epävarmuudesta liittyen tulevaan. Huoli on todellinen ja etenkin korona-aika peruttuine TET-jaksoineen ja vähäisine harjoittelupaikkoineen on ollut monelle raskas. Tästä huolimatta TATin Nuorten tulevaisuusraportissa 2021 nousi esiin monta ilon aihetta. Yli puolet (56 %) nuorista odottaa jo innolla työelämään pääsyä, tyttöjen johtamishalukkuus on kasvussa ja merkityksellinen työn sisältö on entistä korkeampi prioriteetti tulevaisuuden suuntaa mietittäessä.

Tänä syksynä TAT järjestää ensimmäistä kertaa Maailman suurimman etäTET-viikon, jossa ovat mukana viisi eri toimialaa ja sekä alan yrityksiä. Haluamme mahdollistaa nuorille laajemman kuvan työelämästä, kuin mitä perinteinen TET-jakso voi tarjota. EtäTET luo katsauksen tämän päivän uramahdollisuuksiin ja tuo työelämätaitojen opettelun virtuaalisesti koululuokkiin ympäri Suomen.

Uskomme, että nuoret ovat paitsi osaavia myös rohkeita. Nuoret tuovat työelämään uudenlaisia vahvuuksia ja näkökulmia. Näitä työnantajien kannattaa todella hyödyntää. Etenkin poikkeuksellisina aikoina meiltä aikuisilta vaaditaan erityisiä panostuksia nuorten tukemiseen ja mahdollisuuksien tarjoamiseen. Siksi TAT pyrkii vaalimaan positiivista työelämäkeskustelua ja tarjoamaan koko koulupolulle tilanteita, joissa tuntea osallisuutta ja onnistumista.

Mukana Maailman suurimalla etäTET-viikolla ovat Finanssiala, Teknologiateollisuus, Kemianteollisuus, Palvelualojen työnantajat Palta sekä Kaupan liitto. Etäyhteyksien avulla toteutettava TET-jakso antaa tulevaisuuden tekijöille, nuorille, työelämäkokemuksia ja auttaa tunnistamaan omia vahvuuksia. Lisäksi tuotamme työelämätietoa tukevia sisältöjä koulujen ja oppilaitosten tueksi www.tat.fi.