Bisnesmaailmasta järjestöön
Johanna Peltovuori on työskennellyt yli 20 vuoden ajan erilaisissa myynnin ja asiakkuudenhallinnan tehtävissä. Vuoden alussa inspiroiva matka johti neljän lapsen äidin lopulta bisnesmaailmasta järjestöön ja osaksi NYTin varainhankinnan tiimiä.
Aiempi työkokemus muun muassa KOKO Lahti Oy:n myyntipäällikkönä sekä Nuorkauppakamaritoiminnassa luodut verkostot ovat tarjonneet vahvan pohjan uusiin tehtäviin:
”Tunsin Päijät-Hämeen liike-elämän jo ennakkoon hyvin, ja minulla on arvokkaita verkostoja alueella. Näillä sekä omalla avoimella elämänasenteella ja ihanien kollegoiden tuella on ollut suuri merkitys uuden työn alussa”, kokenut asiantuntija pohtii.
Kumppanuudet hallussa
Kumppanuuspäällikkönä Johannan työhön kuuluu monipuolinen tehtävien kirjo aina kuntasopimusten ja yrityskumppanuuksien neuvottelusta sidosryhmäyhteistyöhön. Parhaillaan työpöydällä on myös toimitila-asioita liittyen Yrityskylän laajentamistarpeeseen:
”Tässä tehtävässä yhdistyvät kaikki aiemmat oppini työelämästä ja pääsen hyödyntämään verkostojani. Samalla esimerkiksi toimitiloihin liittyvät rakennustekniset asiat ovat olleet minulle aivan uusia aihealueita. On innostavaa oppia uutta ja saada monenlaisia näkökulmia rikastuttamaan omia ajatuksia.”
”Suhtaudun elämään uteliaana ja avoimena uusille jutuille. Mottoni on #hallussa. Se tarkoittaa, että pyrin tekemään aina parhaani lähtökohdista ja tilanteesta riippumatta”, työtä pelkäämätön kumppanuuspäällikkö kiteyttää.
Ihminen keskiössä
”Neuvottelu- ja vuorovaikutustaidot, sopimusosaaminen ja kokonaisuuksien hahmottaminen, sekä ennen kaikkea positiivinen ja rakentava asenne. Näitä kaikkia tarvitsen työssäni”, Johanna listaa kumppanuuspäällikön tärkeitä taitoja ja ominaisuuksia.
Sydämellinen asiantuntija kertookin arvostavansa erityisesti NYTin kulttuuria, jossa ihmiskeskeisyys ja arvot ovat vahvasti läsnä:
”Yhteistyö eri tiimien ja ihmisten kanssa on helppoa, ja haastavistakin asioista keskustellaan rakentavalla ja kunnioittavalla tavalla. Jokainen voi olla oma itsensä ja tuoda persoonansa työhön. Meillä on kannustava henki ja välillä nauretaan yhdessä kippurassa”, Johanna iloitsee.
”Olen tullut bisnesmaailman puolelta, jossa asiakeskeisyys usein dominoi. NYTissä saan työskennellä yhteisössä, jossa ihminen on keskiössä.”
Vaikuttavia kohtaamisia ja tulevaisuususkoa
Johannan työhön merkityksellisyyttä tuovat myös lasten ja nuorten kokemukset. Yrityskylässä hän on todistanut, kuinka oppilas voi kasvaa ujosta osallistujasta itsevarmaksi esiintyjäksi:
”Se, miten paljon lapsen itsetunto voi kasvaa vain muutamassa tunnissa, on vaikuttavaa. Sellaiset hetket muistuttavat siitä, kuinka tärkeää työmme on. On mahtavaa, että NYTin palvelut tavoittavat jo yli 90 % Suomen kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisista.”
NYTin arvoista Johanna nostaakin esille tulevaisuususkon, jonka edistämistä hän pitää työssään erityisen tärkeänä.
”Työssäni pääsen vaikuttamaan siihen, että lasten ja nuorten tulevaisuususko vahvistuu. Kun huolehdimme, että kuntasopimukset ja kumppanuudet ovat kunnossa, varmistamme, että nuoret saavat taitoja, jotka auttavat heitä pärjäämään tulevaisuudessa.”
Kotonaan ihmisten parissa
Vapaa-ajallaan Johanna viihtyy perheensä kanssa, tekee metsäretkiä, tapaa ystäviä ja nauttii avantouinnista:
”Olen neljän mahtavan lapsen äiti ja mummi yhdelle ihanalle, pienelle pojalle. Perheen sunnuntailounaat ovat meille tärkeä perinne, ja ”salainen” supertaitoni on kakkujen leivonta”, hän kertoo hymyillen.
Vapaa-ajallaan aktiivinen tekijä huolehtii myös Salpausselän kisoissa ”bäkkärimamana” mm. esiintyjien ja VIP-haastateltavien aikataulussa pysymisestä ja unelmoi maanläheisistä asioista:
”Haaveilen, että voisin olla enemmän lähellä oleva mummi aivan mahtavalle tyttärenpojalleni. Ammatillisesti toivon myös kehittyväni nykyisessä työssäni entisestään. Eurojackpot-voittokaan ei toki olisi pahitteeksi”, Johanna lisää vitsaillen.
”Olen kiitollinen, että olen urallani saanut tehdä monipuolisia työtehtäviä hienoissa organisaatioissa, upeiden ihmisten kanssa. NYTissä saan tehdä työtä, joka vaikuttaa lasten ja nuorten tulevaisuuteen.”
Haastattelu on osa #nyttiläiset-juttusarjaa, jossa esitellään ihmisiä Nuorten NYTin toiminnan takana.
Teksti: Eveliina Linna