/ Uutinen

Bisneskurssit sopivat koko opehuoneelle – oppimateriaaleja talous- työelämä- ja yrittäjyysosaamisesta voi käyttää entistä helpommin osana eri oppiaineita  

Talous ja nuoret TATin Bisneskurssit opettavat toisen asteen nuorille keskeisiä tulevaisuuden taitoja. Bisneskurssien sisältöjä voi käyttää kaikkien eri oppiaineiden opettamiseen, sillä kurssien eri sisällöt on suunniteltu vastaamaan oppiaineita aina historiasta äidinkieleen.

TATin Bisneskurssit suunniteltiin sekä lukioon että ammatilliseen opetukseen, jotta toisen asteen opiskelijat voisivat oppia keskeisiä taitoja oikeiden työelämäesimerkkien avulla. Bisneskurssit sisältävät kolme kahden opintopisteen kokonaisuutta, joiden sisällöt vaihtelevat aina vastuullisesta kuluttamisesta brändäykseen ja markkinointiin. 

 

On kuitenkin myös keskeistä nostaa esiin, että talous-, työelämä- ja yrittäjyysosaamisesta voi opettaa jokaisen oppiaineen yhteydessä.

Mari Hannola-Antikainen, Talous ja nuoret TATin nuorten talousosaamisen asiantuntija

Pedagogisesti suunniteltuja oppikokonaisuuksia käytetään kokonaisina kursseina sekä opintojaksoina. Materiaalia voi kuitenkin hyödyntää myös osana opetusta muilla kursseilla. Tämän helpottamiseksi Bisneskurssien sisällöistä on luotu lukion pakollisia oppiaineita vastaava taulukko, josta jokainen aineenopettaja voi löytää helposti oppimateriaalit juuri oman aineensa opettamiseen. Esimerkiksi psykologian tunnilla oppilaat voivat perehtyä tulevaisuuden työelämään tai itsensä johtamiseen, kun taas äidinkielen tunnilla vuorovaikutukseen ja kommunikaatioon työelämässä. Matematiikan tunnilla voidaan sukeltaa muun muassa säästämisen ja sijoittamisen maailmaan.  

“Kannustamme edelleen Bisneskurssien käyttöön omina kokonaisuuksinaan, jolloin nuoret pääsevät syventymään teemoihin perusteellisesti. On kuitenkin myös keskeistä nostaa esiin, että talous-, työelämä- ja yrittäjyysosaamisesta voi opettaa jokaisen oppiaineen yhteydessä”, kuvaa Talous ja nuoret TATin nuorten talousosaamisen asiantuntija Mari Hannola-Antikainen. 

“Ainevastaavuustaulukon avulla haluamme helpottaa opettajien mahdollisuuksia toteuttaa opetussuunnitelman mukaista opetusta”, hän lisää. 

Oppimateriaaleja käytetään jo yli 100 oppilaitoksessa ympäri Suomea sekä suomen että ruotsin kielillä. Maksuttomien kurssien käyttöönotto on erityisen helppoa, sillä rekisteröityminen ja kaikki materiaalit löytyvät verkosta. Opettajat ovatkin kehuneet erityisesti mahdollisuutta ladata Moodle-pohjainen kurssimateriaali oppilaitoksen omalle oppimisalustalle. 

“Pidin tehtävistä, joissa piti soveltaa omaa tietämystä, suunnitella omaa yritysideaa ja tehdä sille liiketoimintamalli”, kertoo Bisneskursseille osallistunut nuori. 

Bisneskurssien sisällöissä on esimerkkejä muun muassa oikeista yrityksistä. Kokonaisuuden kumppaneina toimivat Handelsbanken, LähiTapiola, Nordea, OP Ryhmä ja Slush. 

Lue lisää Bisneskursseista ja ota materiaalit käyttöön osana opetustasi: tat.fi/bisneskurssit 

Lisätietoja