/ Uutinen

Akateeminen tutkinto kiinnostaa, ammattikorkeakoulujen suosio laskussa

Vain 39 prosenttia lukiolaisista suunnittelee jatko-opintoja ammattikorkeakoulussa. Yliopisto-opinnot kiinnostavat puolestaan 79 prosenttia lukiolaisista. Asia käy ilmi Taloudellinen tiedotustoimisto TATin Kun koulu loppuu -tutkimuksesta.

Ammattikorkeakouluopintojen suosio on romahtanut kuluneiden viiden vuoden aikana. Vielä vuonna 2012 ammattikorkeakoulut kiinnostivat yli puolta lukiolaisista. Yliopistoon tähtäsi tuolloin 75 prosenttia nuorista.

– Korkeakoulujen yhteishaussa ammattikorkeakouluihin riittää edelleen paljon hakijoita. Herää kuitenkin kysymys, kuinka motivoituneita opiskelijat ovat, jos suurimman osan ensisijainen tavoite on yliopisto, pohtii TATin johtaja Liisa Tenhunen-Ruotsalainen.

Helsingin yliopisto ylivoimaisesti suosituin jatko-opiskelupaikka

Ykkössijaa kiinnostavimpien jatko-opintopaikkojen listalla pitää Helsingin yliopisto. Kärkikolmikkoon yltävät lisäksi Aalto-yliopisto ja Turun yliopisto. Kymmenen kiinnostavimman joukkoon mahtuu ainoastaan kaksi ammattikorkeakoulua: Tampereen ammattikorkeakoulu sijalla 8. sekä Poliisiammattikorkeakoulu sijalla 9.

– Helsingin yliopiston maine on vahva. Kiinnostus yliopistoa kohtaan on jopa noussut viime vuodesta. Tiukka taloudellinen sekä koulutuspoliittinen tilanne näyttää kirpaisevan eniten ammattikorkeakoulujen vetovoimaa, arvioi Kun koulu loppuu -tutkimuksesta ja viestintäpalveluista vastaava tuottaja Vesa Vilenius T-Mediasta.

Väylä korkea-asteelle pidettävä avoinna kaikille

Yliopistojen pääsykoejärjestelmää ollaan parhaillaan uudistamassa. Ylioppilaskokeen tulokset ovat saamassa opiskelijavalinnoissa enemmän painoarvoa. Riskinä on ammatillisen tutkinnon merkityksen heikentyminen.

– Tärkeintä on tasavertaisuus. Ammatillisille opiskelijoille on turvattava yhtäläiset mahdollisuudet edetä opinnoissa korkea-asteelle. Suomi ja sen ammattikorkeakoulut tarvitsevat käytännön osaajia, Liisa Tenhunen-Ruotsalainen muistuttaa.

Kun koulu loppuu -tutkimukseen vastasi reilut 7 700 nuorta. Tutkimus toteutettiin sähköisenä kyselynä helmikuussa 2016. Nuorilta kysyttiin laajasti tulevaisuudensuunnitelmiin, jatko-opintoihin ja työelämäodotuksiin liittyviä kysymyksiä. Tutkimuksen toteutti TATin toimeksiannosta tutkimusyhtiö T-Media.

Lisätiedot

Taloudellinen tiedotustoimisto TAT
Johtaja Liisa Tenhunen-Ruotsalainen
puh. 040 545 2198
liisa.tenhunen-ruotsalainen(a)tat.fi

Kuva: 123rf.com, Dmytro Zinkevytsh