TET / Lukio, Yläkoulu, 7.–9. luokat

TET-jakson aikana

  • Allekirjoita työnantajasi kanssa TET-sopimus. Yleensä työnantaja haluaa yhden kappaleen TET-sopimuksesta itselleen ja toinen on sinulle.
  • Palauta myös opinto-ohjaajallesi yksi sopimuksista. Sopimuksessa vakuutat sitoutuvasi TETin aikatauluihin ja tehtäviin.
  • Muista antaa koulusi yhteystiedot, esimerkiksi opon puhelinnumero, TET-paikkaan siltä varalta, että jotain sattuu työaikana.
  • Pidä mukanasi myös vanhempiesi yhteystiedot.
  • TET-jaksosta ei makseta palkkaa

Miten työpaikalla käyttäydytään?

  • Pukeudu töihin siististi. Joillain työpaikoilla saattaa olla työasu, saat tästä tiedon TET-työpaikalta.
  • Muistathan hyvät käytöstavat: tervehdi työkavereita kun tulet töihin, esittele itsesi, kun tapaat uuden ihmisen.
  • Muista, että ensimmäinen päivä ja sen aikana saatu kuva sinusta vaikuttavat koko tutustumisjaksosi ajan!
  • Työpaikalla on omat säännöt, joita sinunkin tulee noudattaa.
  • Ole aina ajoissa paikalla. Ilmoita heti työpaikalle, jos myöhästyt.
  • Ilmoita poissaoloista ja muista mahdollisista muutoksista työpaikan vastuuhenkilölle.
  • Olet TET-jaksolla osa työporukkaa. Osallistu siis esimerkiksi työpaikan yhteisiin kahvihetkiin ja lounaisiin. Näin pääset tutustumaan myös muihin työntekijöihin harjoittelusi aikana.
  • Aina kannattaa kysyä, jos ei tiedä! Ei ole tyhmiä kysymyksiä.

Avainsanat: TET-jaksot, TET-ohje