TUTUSTU KUMPPANEIHIMME
Kumppaniyhteisössämme on mukana laaja kirjo erilaisia organisaatioita, mukaan lukien yrityksiä, säätiöitä, oppilaitoksia ja julkisia toimijoita. Kumppanimme edustavat monipuolisesti eri aloja, aina pienemmistä paikallisista toimijoista suuriin pörssiyrityksiin.
Lue alta esimerkkejä yhteistyön sisällöistä ja inspiroidu yhteistyöstä!
Taloustaitoja, yrittäjyysasennetta ja ilontäyteisiä kohtaamisia yhdessä Nordean kanssa
Nordean tuella 6. ja 9.-luokkalaiset tutustuvat pankkialaan ja oppivat talous-, työelämä- ja yrittäjyystaitoja jo seitsemällä alueella Yrityskylä Alakouluissa ja Yläkouluissa. Yrityskylä Alakoulun pienoispankeissa ahkeroi päivittäin joukko innokkaita 12-vuotiaita esimerkiksi pankinjohtajan, digineuvojan ja sijoitusasiantuntijan rooleissa, huolehtien tarmokkaasti pienoisyhteiskunnan rahaliikenteestä.
Nordean kanssa olemme luoneet myös yhdessä tarinalliset Taloussankari-pelit ja Taloussankari-kilpailun, jotka tutustuttavat vastuulliseen kuluttamiseen, säästämiseen ja sijoittamiseen. Lisäksi Nordea on aktiivisesti mukana kehittämässä NYTin toisen asteen oppimateriaaleja.
Vapaaehtoistyö Yrityskylissä
Nordea tarjoaa työntekijöilleen mahdollisuuden tehdä vapaaehtoistöitä kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisten Yrityskylissä ympäri Suomen. Vapaaehtoiset toimivat oppaina, innostajina ja tukena lapsille ja nuorille Yrityskylä-päivien aikana. Vapaaehtoistyö on tarjonnut satoja merkityksellisiä kohtaamisia ja oppimisen hetkiä sekä lapsille että nordealaisille.
Myönteisiä kokemuksia työelämästä ja eväitä tulevaisuuteen LähiTapiolan tuella
Alakoulussa lapset pyörittävät yhteensä kuudessa Yrityskylän pienoisyhteiskunnassa LähiTapiolan yritystä. 6.-luokkalaiset perehtyvät myyntiin ja hyvään asiakaspalveluun, solmivat vakuutussopimuksia, käsittelevät yrityskyläläisten vahinkoilmoituksia sekä huolehtivat työntekijöidensä työhyvinvoinnista.
Yläkoulussa ysiluokkalaiset ratkovat LähiTapiolan tuella vakuutuksiin liittyvää haastetta osana innostavaa Yrityskylä-peliä. Toisella asteella oppijat kerryttävät tietoja ja taitoja mm. itsenäistymiseen, vastuulliseen yrittämiseen ja työelämässä toimimiseen.
Lisäksi LähiTapiola oli mukana toteuttamassa nuorten työelämäodotuksia- ja asenteita luotaavaa NYT Nuorten tulevaisuusraporttia 2024.
Taloustaidot haltuun kaikilla kouluasteilla OP Ryhmän kanssa
OP Ryhmä tukee lasten ja nuorten talousosaamista NYTin alakoulun, yläkoulun ja toisen asteen palveluissa.
Toisen asteen oppijoille suunnatussa Sijoittajakoulussa OP tarjoaa asiantuntemustaan vastuullisesta sijoittamisesta ja kouluttaa opettajia talousteemoista. Oman talouden hallinta -kurssilla nuoret suorittavat vakuutuksiin liittyviä tehtäviä, jotka on kehitetty yhdessä OP:n kanssa.
Lisäksi kuudes- ja yhdeksäsluokkalaiset ahkeroivat ja asioivat alueellisissa Osuuspankeissa seitsemässä Yrityskylässä ympäri Suomen.
OP rohkaisee myös nuoria yrittäjyyteen NYTin yrittäjyysohjelmissa ja mm. Uskalla Yrittää -tapahtumassa.
”On ilo ja kunnia saada olla mukana näinkin hienossa yhteistyössä edistäen nuorten työelämään tutustumista, mutta myös tuoden paikallisille tutuksi kemianteollisuutta ja juuri Kratonin Oulun tehdasta.
Kokemukset yhteistyöstä ovat pelkästään positiivisia! Iso osa kesätöitä hakevista muistaa Kratonin 6. luokan Yrityskylä-päivästä. Koemme, että tämä lisää paikallista tunnettavuuttamme.”
Johanna Niskala, HR Business Partner, Kraton Chemicals Oy
”Olemme mukana Yrityskylässä, sillä haluamme kertoa lapsille sote-alan työn merkityksellisyydestä ja siitä, että yritystoiminta on myös keino muuttaa maailmaa paremmaksi paikaksi. Yhdessä Suomalaisen Työn Liiton kanssa edustamme kylässä yhteiskunnallisia yrityksiä. Yhteistyö on ollut antoisaa ja on hienoa kuulla koululaisten ajatuksia työelämästä.”
Laura Niemi, Viestintä- ja vastuullisuusjohtaja, Diakonissalaitos
Yrityskylä painottaa aktiivista ja sosiaalista vuorovaikutusta sekä yhteistoiminnallisuutta. Toiminnassa sisäinen motivaatio sekä omistajuus omaan tekemiseen ovat keskiössä. Tällä on suuri vaikutus lapsen minäpystyvyyteen. Skaalautuva konsepti on myös luotu pedagogisesti asiantuntevasti. Nämä tavoitteet ja arvot ovat linjassa Aalto-yliopiston lasten ja nuorten toiminnan kanssa.
Veli-Matti Ikävalko, päällikkö, Aalto-yliopisto Junior