MEIDÄN YHTEISKUNTAMME
Tutustumista lähiympäristön toimintaan, eri ammatteihin, päätöksentekoon ja talouden kiertokulkuun – tekemällä oppien.
Ympäröivä yhteiskunta tutuksi – tekemällä oppien
Yhteiskuntaoppia toiminnallisesti: Meidän yhteiskuntamme -ohjelmassa tutustutaan innostavasti ympärillä toimivan yhteiskunnan arkeen!
Ohjelma kannustaa lapsia tutustumaan niin oman lähiympäristön toimintaan, eri ammatteihin, päätöksentekoon kuin talouden kiertokulkuun – tekemällä oppien. Ohjelman aikana lapsia rohkaistaan toimimaan yhteistyössä muiden oppilaiden sekä koulun ulkopuolisten toimijoiden kanssa.
Ohjelma soveltuu mainiosti muun muassa yhteiskuntaopin, matematiikan sekä kuvaamataidon oppitunneille.
Ohjelman tavoitteet
Oppimistavoitteet
Meidän yhteiskuntamme -ohjelma tukee lasten alueellisen identiteetin, oma-aloitteisuuden ja ryhmätaitojen muodostumista.
Ohjelma perehdyttää yhteiskunnan toimimisen periaatteisiin ja tukee oppimisen ja oivaltamisen iloa – tekemällä oppien. Lisäksi ohjelma kannustaa lapsia soveltamaan käsiteltyjä asioita vapaa-ajallaan.
Osaamistavoitteet
- Yhteiskunta
Oppija tutustuu omaan lähiympäristöönsä, sen toimijoihin ja päätöksentekoon. - Ammatit
Oppija ymmärtää eri ammattien merkityksen yhteiskunnan toiminnan kannalta. - Raha
Oppija omaksuu alkeet talouden kiertokulusta ja oman talouden hallinnasta.
Kuuden teeman kokonaisuus
Meidän yhteiskuntamme -ohjelman teemat on mahdollista toteuttaa yhdistäen eri oppiaineita. Jokainen teema pitää sisällään tvt-vinkkejä, lisätehtäviä ja tärkeitä tietoja teemojen sisällöstä.
- Löytöretki lähiympäristöön
Tutustutaan ympäröivään yhteiskuntaan lähiympäristöä tutkien. - Suunnittelija liikkeelle
Suunnitellaan idea tyhjään liiketilaan ja harjoitellaan päätöksentekoa äänestäen. - Rakennetaan minikaupunki
Rakennetaan oma kaupunki visuaalisesti. - Erilaisia ammatteja
Tutustutaan ammatteihin, palkkaan ja veroihin tietoa etsien. - Koodari käskee
Harjoitellaan tulevaisuuden työelämätaitoja yhdessä ohjelmoiden. - Näin raha kiertää
Oivalletaan tarinallisia keinoja hyödyntäen rahan kiertokulku ja rahan kuluttaminen.
Mitä saat kun tilaat Meidän yhteiskuntamme -materiaalin?
Ohjelman materiaalipaketti sisältää muun muassa opettajan oppaan, oppilaan työvihon ja teemakohtaiset materiaalit.
Käytännönläheinen opettajan opas on valmis oppimateriaalipaketti opetuksesi tueksi. Ohjelman teemojen tavoitteet ja tehtävät on avattu oppaaseen selkeiksi kokonaisuuksiksi, jotka auttavat sinua toteuttamaan opetusta opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti.
Ohjelman toteutus on helppoa
Kirjaudu tai rekisteröidy
Saat käyttöösi Meidän yhteiskuntamme -materiaalit kirjautumalla ohjelmakirjastoon.
Tee suoritusmerkinnät ja anna palautetta
Anna meille palautetta, jotta voimme kehittää ohjelmaamme edelleen.