Euroopan rahoituspalveluista vastaava komissaari Maria Luís Albuquerque ja opetusministeri Anders Adlercreutz tutustuivat perjantaina 10. huhtikuuta 2026 NYT Yrityskylän toimintaan Espoossa.
Vierailun aikana tutustuttiin palkittuun oppimiskokonaisuuteen, jossa kuudes- ja yhdeksäsluokkalaiset kehittävät käytännönläheisesti työelämä-, talous- ja yhteiskuntataitojaan. Maailman parhaana koulutusinnovaationa palkitussa Yrityskylä Alakoulussa oppilaat työskentelevät eri ammateissa pienoisyhteiskuntaa jäljittelevässä oppimisympäristössä. Yrityskylä Yläkoulun elämyksellisellä peliareenalla puolestaan harjoitellaan yrityksen johtamista kansainvälisillä markkinoilla.
Vierailulla Nuorten NYTin ja Yrityskylän toimintaa esitteli johtaja Kaisa Koistinen. Yhteisissä keskusteluissa korostui lasten ja nuorten taloustaitojen keskeinen rooli sekä tarve vahvistaa näitä taitoja jo varhaisessa vaiheessa. Esittelyn jälkeen vieraat tutustuivat Yrityskylän oppimisympäristöön kiertäen ja keskustelivat oppilaiden kanssa.
Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin Yrityskylä-toiminta tavoittaa vuosittain noin 90 prosenttia Suomen 6.- ja 9.-luokkalaisista. Yrityskylässä oppilaat harjoittelevat työelämätaitoja elämyksellisen ja toiminnallisen pedagogiikan keinoin. Vuonna 2024 Yrityskylä palkittiin vuoden taloustaitojen edistäjänä. Tunnustuksen myönsi Oikeuspalveluvirasto.
Lisätiedot:
Kaisa Koistinen
Johtaja, Yrityskylä
kaisa.koistinen@nuortennyt.fi
050 5303 969
Eveliina Linna
Viestinnän asiantuntija
Nuorten yrittäjyys ja talous NYT
eveliina.linna@nuortennyt.fi
040 704 0085